tiistai 10. heinäkuuta 2012

OMG MIITTI

GoSupermodelin megamiitti Helsingissä 10.7.2012


Ensimmäinen nukkemiittini (jossa olen itse nuken kanssa), ja ensimmäinen miittini PITKÄÄN aikaan. Jännitti aamulla ihan kauheasti, en pystynyt syömäänkään mitään ja postasin Gosuun monta JÄNSKÄTTÄÄ!!1-viestiä. Olin Helsingissä jo yhdeltä, joten kierreltyäni hetken ja ostettuani vähän sapuskaa uskaltauduin sovitulle tapaamispaikalle vaikka sydän hakkasi ihan hulluna. :---D Pienen alku-ujouden jälkeen tutustuin muutamaan ihmiseen vähän paremmin, ja heidän kanssaan tulikin hengattua koko miitti. Kuvia en hirveästi ottanut, koska olin tällä kertaa tavallaan kiinnostuneempi ihmisistä kuin nukeista (ja vielä hieman arka kuvaamaan muiden nukkeja), joten varsinaista miittipostausta en oikein pysty tekemään. :I Mutta mulla oli ihan huisin kivaa, ja toivon tosi kovaa että pääsen vielä tuleviinkin miitteihin (ja että mut otetaan niissä vastaan yhtä hyvin)!

Miitin jälkeen lähdimme vielä pienellä porukalla Kamppiin "jatkoille", ja olisin voinut hengata niiden ihmisten kanssa vaikka koko yön jos se olisi ollut mahdollista. Mulla oli koko ajan tosi hyvä fiilis, tuntui ihan siltä kuin olisin saanut monta ihanaa pikkusiskoa! ;w;


Nukkeryhmäkuva. Klikkaa kuva isommaksi niin näyttää paremmalta!






KIITOS MILJOONASTI KAIKILLE MIITISSÄ OLLEILLE! <3



P.S. Kunhan Blogger lakkaa olemasta ääliö, seuraan kyllä teitä kaikkia. :3 (Onnistuin kyllä jotenkin liittymään itseni lukijaksi - mitä ihmettä!?)

5 kommenttia:

  1. Hihulihei oli kivaa! >u<
    Mä tuun joskus raahaamaan sut uudestaan hesaan >B---D SIt sepaillaan lisäää ja lisää ja lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli tosi tosi kivaa! >u< Okei, tule vaan 8D Se ois monta hauskaa! Ja niinku Outi tossa alla ehdotti, niin miitti vähän pienemmällä kokoonpanolla ois myös kivaisa!

      Poista
  2. Aww kiitos sullekki ihanuus ;w;♥ pidetään joskus miitti vähän pienemmällä kokoonpanolla, eikös? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >u< !!! ♥♥♥♥♥♥ Hihih joo, toi kuulostaa ihan mahtavalta idealta! >:3

      Poista
  3. Siel oli ihan mieltsin kivaa kyl oikeest!! :):):):):):):):) <3<3<3<3<3<3<3<3

    http://fleur-de-prairie.blogspot.com <~~~~Jättihali kaikille kommentoijille! ♥

    VastaaPoista